Mahdolliset ehdokasmaat

Mahdolliset ehdokasmaat

Albanian presidentti Bujar Nishani ja Euroopan komission laajentumiskomissaari Štefan Füle.  Kuva: Euroopan komissio.Albanian presidentti Bujar Nishani ja Euroopan komission laajentumiskomissaari Štefan Füle.

 

 

Muille Länsi-Balkanin maille, jotka ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina ja Kosovo, on annettu lupaus mahdollisuudesta päästä EU:n jäseniksi, kun ne ovat siihen valmiita. Niitä kutsutaan mahdollisiksi ehdokasmaiksi. Näistä maista jäsenhakemuksen on jättänyt Albania.

EU on käynnistänyt kaikkien Länsi-Balkanin maiden kanssa ns. vakautus- ja assosiaatioprosessin, jonka tavoitteena on tuoda alueen maat lähemmäksi EU:ta. Sen myötä nämä maat voivat viedä vapaasti lähes kaikkia tuotteitaan EU:n sisämarkkinoille. Ne myös saavat EU:lta rahoitusta  uudistuksia vastaan. Prosessin keskeinen osa on EU:n ja kunkin Länsi-Balkanin maan välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus.

Joulukuussa 2009 EU myönsi Montenegron ja Makedonian kansalaisille viisumivapauden EU-maihin. Viisumivapaus koskee biometrisen passin haltijoita. Päätöksen ulkopuolelle jäivät Iso-Britannia ja Irlanti.

Päivitetty 11.2.2013