Suomen EU-jäsenmaksut

Suomen jäsenmaksut EU:lle

Jäsenmailta kerättävät jäsenmaksut ovat Euroopan unionin suurin tulonlähde. Jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäkertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan.

Suomen nettomaksuosuus 1995-2015

Vuosi     Nettomaksu, miljoonaa euroa

  • 1995       -70,8
  • 1996       +72,6
  • 1997       +30,1
  • 1998       -105
  • 1999       - 200
  • 2000       +275,9
  • 2001       -153
  • 2002       - 4,9
  • 2003       - 26,7
  • 2004       - 69,6
  • 2005       - 84,8
  • 2006       - 241
  • 2007       -171,6
  • 2008       - 318,5
  • 2009       - 544,2
  • 2010       -300,2
  • 2011        - 652,1
  • 2012        - 658,
  • 2013        - 604
  • 2014       - 809
  • 2015       - 488

* Luvut perustuvat Euroopan komission laskelmiin. Vuodesta 2007 lähtien on Suomessa siirrytty käyttämään Euroopan komission laskelmia kansallisen nettoaseman kehityksen tarkastelussa. Komission laskutapa helpottaa EU-alueen vertailtavuutta. Joissakin vanhemmissa julkaisuissa näkyvät, ennen vuotta 2007 olevat luvut, on kirjattu kansallisen kirjanpidon mukaan ja poikkeavat siksi oheisista luvuista.

EU:n vuosibudjetti perustuu seitsenvuotiseen rahoituskehykseen. Meneillään oleva rahoituskausi kattaa vuodet 2014 -2020.

Jäsenmaat sopivat yhdessä unionin rahoituskehyksestä ja siten maiden maksuosuuksissa on viime kädessä kyse poliittisesta neuvotteluratkaisusta. Jäsenmaksuista koostuvien unionin omien varojen summa voi olla korkeintaan 1,23 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansatulosta.

Suomi on ollut vuosia 1996, 1997 ja 2000 lukuun ottamatta EU:n nettomaksaja. Nettomaksu kuvaa Suomen EU:lta saamien tulojen ja EU:lle maksettujen maksujen erotusta.

Vuonna 2015 Suomen nettomaksuosuus pieneni

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 488 miljoonaa euroa, ilmenee EU:n komission tilastoista. Nettomaksu pieneni jyrkästi toissa vuodesta, jolloin se oli 809 miljoonaa euroa. Pieneneminen johtui pääasiassa maatalouden kehittämistukien maksatusten siirtymisestä vuodelle 2015. Samalla Suomi putosi pienimpien nettomaksajien joukkoon.

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 488 miljoonaa euroa eli 89 euroa asukasta kohden. Nettomaksu pieneni 321 miljoonalla eurolla toissa vuodesta, jolloin se oli 809 miljoonaa euroa (148 euroa asukasta kohti). Nettomaksu oli 0,23 prosenttia suhteessa Suomen bruttokansantuloon.

Viime vuosi oli EU:n rahoituskehyskauden 2014–2020 toinen vuosi. Vuosien 2014 ja 2015 nettomaksut poikkeavat toisistaan, koska luvuissa näkyvät vanhan rahoituskehyskauden (2007–2013) ohjelmien päättyminen ja uuden kauden ohjelmien käynnistymisen viivästykset.

Lue myös: