Ajankohtaista
Uutiset, 4.11.2016

Valtionavut kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen – vuoden 2017 haku on nyt auki (haku päättyi 12.12.)

Ulkoasiainministeriö avaa haettavaksi valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Avustukset myönnetään, mikäli eduskunta osoittaa vuoden 2017 valtion talousarviossa tähän varoja.

Avustuksiin on vuoden 2017 talousarviossa esitetty 370 000 euroa. Avustusten tavoitteena on Euroopan unioniin liittyvän tietouden lisääminen. Vuoden 2017 hakukierroksen painopisteitä ovat perustieto EU:sta ja Suomen EU-jäsenyydestä, EU:n tulevaisuus ja Brexit, EU ja arktinen, talous- ja kauppapolitiikka sekä nuorten Eurooppa.

Avustusten myöntämisessä, maksamisessa, käytössä ja käytön valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001).

Hakemusten tulee sisältää toiminnan tai hankkeen kuvaus, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma sekä selvitys yhteisöistä, jotka ovat toiminnassa tai hankkeessa mukana.

Hakemusten tulee olla ulkoasiainministeriössä (Ulkoasiainministeriö, Kirjaamo, PL 176, 00023 Valtioneuvosto) 12. päivänä joulukuuta 2016 klo 16.15 mennessä.  Kuoreen tunnus: Eurooppa-tiedotustuki.

Lisätietoja: eurooppatiedotus@formin.fi tai tiedottaja Emilia Machuca emilia.machuca@formin.fi

Vuoden 2017 hakukierrokseen liittyvät dokumentit:

Päivitetty 12.12.2016 klo 16:32

Haku on nyt päättynyt. Kiitos kaikille hakijoille!