Oikeus- ja sisäasiat

Oikeus- ja sisäasiat Euroopan unionissa

Kuva: Europol
Kuva: EUROPOL

Oikeus- ja sisäasioiden yhteistyö Euroopan unionissa on kehittynyt vaiheittain. EU:n sisärajojen avaaminen ja vapaa liikkuvuus tuovat mahdollisuuksia mutta myös haasteita. Niihin vastaaminen edellyttää jäsenvaltioiden poliisi-, tulli- ja maahanmuuttoviranomaisten sekä tuomioistuinten tiivistä yhteistyötä.

Amsterdamin sopimuksen yhteydessä hyväksytyn Schengen-säännöstön myötä alueen sisärajoilla luovuttiin matkustajien tarkastuksista ja ulkorajatarkastukset yhdenmukaistettiin. Suomi ja muut pohjoismaat aloittivat Schengenin säännöstön soveltamisen vuonna 2001. Schengen-alueeseen kuuluu tällä hetkellä 22 EU-maata sekä Norja, Islanti, Liechtenstein ja Sveitsi.

Vapauden, oikeuden ja turvallisuuden alueen luominen

Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa kirjattiin virallisesti Maastrichtin sopimukseen (1992). Amsterdamin sopimuksen (1999) myötä  yhteistyö eurooppalaisella tasolla vauhdittui merkittävästi. Samana vuonna Tampereella pidetyssä huippukokouksessa hallitusten päämiehet päättivät toimintasuunnitelmasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen muodostamiseksi EU:n alueelle. Samalla asetettiin tavoitteeksi unionin yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan luominen.  Haagin ohjelma (2004-2009) jatkoi Tampereen kokouksen tavoitteita.

Vuoden 2009 lopussa hyväksyttiin uusi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen ohjelma vuosille 2010-2014. Niin sanotun Tukholman ohjelman tavoitteena on varmistaa kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen ja parempi turvallisuus.

Lissabonin sopimus toi uudistuksia oikeus- ja sisäasioihin. Sopimus saattoi voimaan perusoikeuskirjan, joka edistää yksilön oikeuksia ja vapauksien kunnioittamista. Perusoikeuksien tärkeyttä korostaa EU:n perusoikeusvirasto, joka aloitti toimintansa Wienissä maaliskuussa 2007.

Lissabonin sopimus muutti myös oikeus- ja sisäasioiden päätöksentekoa: rikosoikeudellisesta yhteistyöstä ja poliisiyhteistyöstä päätetään EU:ssa neuvoston määräenemmistöllä yksimielisyyden sijaan. Siviilioikeudessa siirryttiin määräenemmistöpäätöksiin jo Amsterdamin sopimuksella. Euroopan parlamentti osallistuu tasavertaisesti päätöksentekoon.

Kuva: Euroopan komissio
Olaf
Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tehtävänä on suojella EU:n taloudellisia etuja petoksia ja lahjontaa torjumalla. Se tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa.

Oikeudellinen yhteistyö ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta

Oikeudellisen yhteistyön kulmakivenä on vastavuoroisen tunnustamisen periaate, jonka mukaan kaikissa jäsenmaissa tunnustetaan toisten jäsenvaltioiden viranomaisten päätökset, ja ne voidaan myös toimeenpanna toisessa jäsenvaltiossa. Periaatteella on merkitystä esimerkiksi rajat ylittävissä avioero-, asumusero-, huoltajuus- ja elatustapauksissa.

Eurooppalainen pidätysmääräys tuli voimaan vuoden 2004 alusta. Se helpottaa rikoksesta epäiltyjen luovuttamista jäsenmaasta toiseen. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikkö Eurojust ja Euroopan oikeudellinen verkosto edistävät oikeusviranomaisten välistä yhteistyötä EU-maiden välillä.

Jäsenvaltioiden poliisi- ja tulliviranomaiset toimivat entistä enemmän yhteistyössä. Lainvalvontaviranomaisten yhteistyölle tärkeä elin on Haagissa toimiva Euroopan poliisivirasto Europol. Schengen-valtioiden yhteisten tietojärjestelmien avulla poliisi- ja oikeusviranomaiset voivat vaihtaa rikostentorjunnan kannalta tärkeitä tietoja esimerkiksi henkilöistä, joista on annettu pidätysmääräys tai luovutuspyyntö, tai varastetusta omaisuudesta.

Kohti yhteistä turvapaikkapolitiikkaa

EU-maat asettivat Tampereella vuonna 1999 tavoitteeksi yhteiseurooppalaisen turvapaikkapolitiikan ja turvapaikkajärjestelmän luomisen. Toteutuksen ensimmäisessä, vuonna 2004 päättyneessä vaiheessa, määriteltiin turvapaikkamenettelyn vähimmäisvaatimukset ja -toimenpiteet.

Toisessa vaiheessa pyritään yhteiseen turvapaikkamenettelyyn ja turvapaikan saaneiden yhtäläiseen asemaan koko EU:ssa.