Euroopan parlamentti edustaa unionin kansalaisia. Parlamentti päättää unionin laeista ja budjetista jäsenmaiden hallituksia edustavan neuvoston kanssa. Se hyväksyy kansainväliset sopimukset ja unionin uudet jäsenmaat sekä komission jäsenet. Parlamentti myös nimittää Euroopan oikeusasiamiehen.
Parlamentissa on 736 jäsentä unionin 27 jäsenmaasta. Kunkin jäsenmaan edustajien lukumäärä määräytyy pääasiassa maan väkiluvun mukaan. Euroopan parlamentissa on 13 suomalaisjäsentä. Jäsenet valitaan viiden vuoden välein suorilla vaaleilla.
Lissabonin sopimuksen tultua voimaan Euroopan parlamentin jäsenten lukumäärä nousee 18:lla, ollen 754 vaalikauden 2009 - 2014 loppuun. Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2010 aikana.
Euroopan parlamentin edustajat eivät ole järjestäytyneet kansallisuuden mukaan, vaan he toimivat omissa poliittisissa ryhmissään ja parlamentin valiokunnissa. Valiokunnat ovat erikoistuneet tiettyyn EU:n toimialaan ja valmistelevat Strasbourgissa pidettäviä täysistuntoja. Täysistunnoissa käsitellään lainsäädäntöehdotuksia ja äänestetään niistä.
Euroopan parlamentin kotipaikka on Strasbourgissa, jossa pidetään vuosittain 12 täysistuntoa. Ylimääräiset täysistunnot eli niin sanotut mini-istunnot pidetään Brysselissä. Parlamentin sihteeristö työskentelee Luxemburgissa.
Päivitetty 15.2.2010
© Eurooppatiedotus • Ulkoasiainministeriö • PL 481, 00023 Valtioneuvosto • Puh. 010 345 6700 • Tietoa verkkopalvelusta