Suoraan sisältöön

Eurooppa-tiedotus

Eurooppa-tiedotus

Apunavigaatio

Päänavigaatio

Työskentely Euroopassa

työskentely euroopassaEURES-verkoston kautta löydät tietoa Euroopassa avoinna olevista työpaikoista. Kuva: Euroopan komissio.

Euroopan unionin kansalaisena sinulla on oikeus hakea työtä, työskennellä ja perustaa yritys toisessa EU:n jäsenmaassa.

Sinulla on oikeus samaan palkkaan, samoihin työehtoihin sekä järjestö- ja työetuihin kuin oleskelumaan kansalaisilla. Olet myös oikeutettu viettämään eläkepäiviä missä tahansa EU-maassa.

Kaikki EU- ja ETA-maat kattava työnvälitysverkosto EURES (European Employment Services) palvelee työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla. EURESin peruspalveluja ovat työnvälitys, tiedotus ja neuvonta.

Työnhakuun toiseen EU-maahan

Jos jäät työttömäksi, voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada samaa työttömyyspäivärahaa kuin mitä saisit hakiessasi työtä Suomesta. Neuvottele asiasta ensin TE-toimistosi kanssa.

Jos lähdet työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin, tarvitset eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Sillä saat välttämättömän sairaanhoidon äkillisissä sairastumistapauksissa.

Jos jäät työttömäksi EU/ETA-maassa tai Sveitsissä, sinulla on oikeus saada työttömyystukea. Tuen saamisen edellytykset kannattaa kuitenkin selvittää erikseen.

Europassi helpottaa pätevyyden tunnustamista

EuropassiEuropassi kertoo työntekijän osaamisesta yhtenäisellä eurooppalaisella tavalla.

Euroopan unionin tutkintojen tunnustamisjärjestelmän periaatteena on, että jossakin jäsenmaassa saavutettu ammattipätevyys tunnustetaan kaikissa jäsenmaissa. Tunnustamisjärjestelmän piiriin kuuluvat EU-maiden lisäksi ETA-maat ja Sveitsi.

Eräissä viroissa voidaan edellyttää työntekijältä maan kansalaisuutta. Myös tietyissä ammateissa voidaan vaatia muualla hankitun tutkinnon arviointia ja pätevyyden testaamista.

Suomessa tutkintojen kansainvälistä vertailua koordinoi Opetushallitus. EU:n tasolla on käytössä erityinen Europassi-järjestelmä, jolla helpotetaan ammattipätevyyden tunnustamista eri EU-maissa. Europassi on asiakirjakansio, jonka avulla Euroopan kansalaiset voivat esitellä tutkintonsa ja pätevyytensä kansainvälisesti.

Sosiaaliturva, terveyspalvelut ja työsuhteen ehdot

EU:ssa sovelletaan sosiaaliturva-asetusta, jonka tarkoituksena on varmistaa, että kuulut kerrallaan yhden jäsenmaan sosiaaliturvan piiriin. Tavoitteena on myös, että ansaittu sosiaaliturva huomioidaan muuttaessasi EU-maasta toiseen.

Toiseen EU-maahan muuttaessasi siirryt käyttämään sen terveydenhuoltopalveluita. Ne saattavat poiketa Suomen palveluista, esimerkiksi lääkekorvaustasot vaihtelevat maittain.

SairaalassaKukin maa antaa sairaanhoitoa lainsäädäntönsä ja järjestelmänsä mukaisesti. Kuva: UM/Tero Pajukallio.

On hyvä muistaa, että siirryttyäsi esimerkiksi Espanjan terveydenhuoltojärjestelmän piiriin et ole Suomessa käydessäsi oikeutettu samoihin etuisuuksiin kuin ennen muuttoa.

Olet vakuutettu siinä maassa, jossa työskentelet. Sinulla ja mahdollisesti myös perheenjäsenilläsi on oikeus samaan sosiaaliturvaan ja -etuuksiin kuin työskentelymaan kansalaisilla. Nämä oikeudet koskevat

  • sairaus- ja äitiysetuuksia
  • työkyvyttömyysetuuksia
  • vanhuus- ja leskeneläkettä
  • työtapaturmien, ammattitautien, kuoleman ja työttömyyden johdosta maksettavia etuuksia sekä perheavustuksia.

Vastaavasti sinun tulee maksaa samat sosiaaliturvamaksut kuin maan kansalaisten.

Toisen EU-maan kansalaiseen sovelletaan samoja työsuhteen ehtoja kuin työskentelymaan kansalaisiin palkan, irtisanomisen, työhönpaluun, työterveyden ja työturvallisuuden osalta.

Rajatyöntekijöitä ja toiseen jäsenvaltioon väliaikaisesti lähetettyjä henkilöitä varten on olemassa erityisiä sääntöjä.

Verotus toisessa EU-maassa

Toiseen EU-maahan muuttaessasi voit ottaa henkilökohtaisen omaisuutesi mukaan tullitta, veroitta ja rajoituksitta.

Verotus toisessa EU-maassa määräytyy maan lainsäädännön ja sen Suomen kanssa solmiman verotussopimuksen mukaisesti. Verotussopimuksella estetään kaksinkertainen verotus. Ulkomailla saadusta palkasta on silti tehtävä veroilmoitus myös Suomeen.

Jos uusi asuinmaa tulkitaan verotuspaikaksesi, on kaikki tulot ilmoitettava sinne.

© EurooppatiedotusUlkoasiainministeriöPL 481, 00023 ValtioneuvostoPuh. 010 345 6700 Tietoa verkkopalvelusta